Juha Mäntylä : Kaikki nukkuvat kummun alla

Teemu Jurkka on saanut tarpeekseen Porista ja yksityisetsivän työstä ja rakentaa uutta elämää Merikarvialla. Riikka, hänen uusi naisystävänsä kuolee ja Jurkka jää taas yksin.
Jurkan paras ystävä Tero ja Riikan Laura-sisko tukevat Jurkkaa.  Laura suunnittelee yhteistä matkaa Spoon River Antologian fanien, spunnareiden, tapaamiseen Lappajärvelle. Tero kuitenkin katoaa ja Jurkka lähtee yksin Lauran matkakumppaniksi. Jurkka pääsee selville Teron kaksoiselämästä ja joutuu vielä kerran yksityisetsivän töihin ja tutkimaan Teron katoamista.

 

         
     

J.K Tamminen : Pasilan mies

Todenmukaisuudessaan pysäyttävä rikosromaani avaa karun näköalan poliisin erikoisyksikön toimintaan. Sen armottomalla pelikentällä valtaa pitää epärehellisten viranomaisten tahmainen verkosto, jossa häikäilemättä käytetään hyväksi ihmisiä, suhteita ja tilaisuuksia. Kentän toisella laidalla ovat ammattirikolliset, yksin ja ryhminä. Heillä on käytössä sama keinovalikoima suoraviivaisella väkivallalla täydennettynä.  Romaani perustuu Helsingin huumepoliisin entisen päällikön tapaukseen. Kirjassa kuvataan rikoksia, tekijöitä ja tapahtumia myös sellaisen aineiston ja tiedon avulla, jonka käyttö vaarantaa henkilöiden turvallisuuden. Osaa ilmiöön liittyvästä aineistosta ei saa lakien ja asetusten mukaan julkistaa. Tämä kirja ei noudata kieltoja, sääntöjä tai hyviä tapoja.
 

     

Erkki, Auerjärvi : Kun kukaan ei näe

Murha paikassa, jossa henkirikokset ovat harvinaisia. Kaivopuistosta, yhdestä Helsingin arvokkaimmista
kortteleista, löytyy nuoren naisen ruumis. Eletään 1970- ja 1980-luvun vaihdetta. Poliisi marssittaa kuulusteluihin asianajaja Aarne Salmelaisen, joka kieltää kaiken. Miksi Aarne olisi surmannut kauniin ja menestyneen oikeustieteen lisensiaatin Ursula Pokkisen? Erkki Aurejärven dekkari liikkuu Helsingin oikeuslaitoksessa ja sen saleissa käydyissä kiivaissa taistoissa. Aarnen asianajotoimisto saa värikkäitä juttuja hoidettavakseen, ja lisäväriä tuo myös Ursulan pestautuminen töihin. Rikkaan vuorineuvoksen tytär on tunnettu häijystä luonteestaan. Ursulan murha uhkaa kuitenkin jäädä ikuiseksi arvoitukseksi.

     

Tuula T. Matintupa : Pimeyden kääntöpuoli

Onko ihmisessä kuten kuussakin pimeä puoli, joka ei koskaan käänny valoon? Kirjailija Helena Väkerö löytää miehensä kätköistä kirjeen, joka on osoitettu hänelle. Kirje on lähetetty kaukaa, eikä aivan äsken.  Pian käynnistyy sarja outoja tapahtumia. Helenan miehelle Antero Väkerölle ilmestyy sosiaaliseen mediaan profiileja, joita hän ei ole sanojensa mukaan itse tehnyt. Helenan rakastamaa puutarhaa tuhotaan, ja lopulta kaikki kärjistyy kohtalokkaaseen automatkaan...