Sodan särkemä arki

Miltä sota näytti juoksuhaudasta katsottuna? Millaista oli elää jatkuvan sattumanvaraisen kuolemanvaaran alla? Miten sota näkyi kotirintaman arjessa, jossa enemmistö väestöstä eli peläten pommituksia ja rintamalla olevien läheistensä puolesta? Millaisia jälkiä usein kasvoton väkivalta, stressi ja menetykset jättivät mieleen, muistoihin ja koko kulttuuriin? Tieto-Finlandia-palkittu Ville Kivimäki pureutuu sodan arkeen, siihen miten sota koettiin. Esiin nousee ihmisen pyrkimys jatkaa omaa elämäänsä riippumatta ympäröivistä olosuhteista. Se on vahva voima, mutta aina sota kuitenkin jätti jälkensä ihmiseen. Ja joskus sota osoittautui vahvemmaksi. Anssi Männistön valitsema ja taustoittama runsas ja oivaltava kuvitus kertoo oman tarinansa sodan alla eläneiden ihmisten 70 vuoden takaisesta maailmasta, joka monissa kohdin on meille jo aivan tuntematon.

 

 

 

 

 

 

 

 

Juha Pohjonen; Sodan ja rauhan rajalla – Välirauhan uhrit 1940 – 1942

Tutkimus Suomen talvisodan jälkeisestä itärajasta - ja rajalla kadonneista, unohdetuista ihmisistä. Kun talvisodan rauha solmittiin 12.3.1940, Josif Stalin vetäisi Kremlissä uuden rajan paksulla kynällään pienen mittakaavan karttaan. Kartan leveä viiva muuttui maastossa epämääräiseksi parin kilometrin kaistaleeksi. Kulkiko raja viivan länsireunassa vai itäreunassa? Siitä ei Moskovassa puhuttu. Moisen pikkuseikan saisivat rajanmäärittelijät päättää. Rajankäynnin alkaessa toukokuussa 1940 tunnelma itäisellä rajaseudulla oli edelleen kireä. Sotilaat olivat varmistamassa rajankävijöiden turvallisuutta. Suomalaiset neuvottelijat kiistelivät jokaisesta kylästä, talosta ja niemestä, ja neuvostoliittolaiset epäilivät suomalaisten hakevan revanssia. Jokaista epämääräisen raja-alueen ylittäjää epäiltiin vakoilijaksi, varsinkin Neuvostoliiton puolella, joka käytti häikäilemättömästi vahvemman valtaa. Suomalaisia alkoi kadota, ensimmäiset jo ennen rajankäynnin alkua. Keitä nämä kadonneet suomalaiset olivat? Jotkut loikkasivat, jotkut eivät halunneet uskoa Karjalan menetystä todeksi vaan menivät "koteihinsa". Sotilaita siepattiin koko ajan, joitakin murhattiin, monet katosivat kokonaan. Viimeinen vuonna 1940 kadonnut ja tulitaistelussa siepattu palasi Suomeen 1950-luvun lopulla, suurin osa ei palannut koskaan.

 

 

 

 

 

 

 

 

Ville Kaarnakari; Operaatio Polar: salaisen sodan salaiset partiot

Tiedusteluosaston harvalukuinen miehistö käynnistää salaisen ohjelman. Entisiä kaukopartiomiehiä värvätään salaa amerikkalaisten palkkalistoille suorittamaan tiedustelua itärajan takana. Suomalaiset käyttävät suurvaltojen kasvavaa keskinäistä epäluuloa hyväkseen ja antavat amerikkalaisten tehdä likaisen työn. Jos käry käy, syy lankeaa heidän niskaansa. Salainen partiotoiminta käynnistyy kesällä 1948 Yhdysvaltojen lähettäessä kaukopartiomiehiä tiedusteluretkille Neuvostoliittoon. Samalla paljastuu yksi kylmän sodan kynnyksellä elävän maailman suurista salaisuuksista.

 

 

 

 

 

 

 

 

Antti Hietalahti; Talvisodan salainen strategia: nikkelillä Saksan rinnalle

Miten Petsamon valtavat nikkelivarannot vaikuttivat talvisodan syttymiseen? Oliko Suomen jääminen 1939 Stalinin hampaisiin vain taktinen siirto Hitlerin suuressa shakkipelissä? Halusiko Hitler pakottaa Neuvostoliiton uhan avulla Suomen tekemään Saksalle suosiollisia päätöksiä?  Saksan vahva kiinnostus Petsamon nikkeliä kohtaan jo 1920-luvulla ja 1930-luvun alussa osoittavat virheelliseksi vakiintuneen tulkinnan, että Saksan intressit Suomea ja erityisesti Petsamon nikkeliä kohtaan heräsivät vasta talvisodan jälkeen.

 

 

 

 

 

 

 

 

 Astrid Lindgren; Sotapäiväkirjat 1939 – 1945

"Ihmiskunta on menettänyt järkensä."
Astrid Lindgren työskenteli sotavuosina Ruotsin tiedustelupalvelun kirjesensuurissa. Hän tiesi maailman tapahtumista paljon enemmän kuin monet maamiehensä ja aavisti jo varhain, mikä odotti juutalaista siviiliväestöä Saksan hallitsemilla alueilla. Sotaa käyviä suomalaisia kohtaan Lindgren tunsi suurta myötätuntoa. Ymmärtääkseen mullistavia tapahtumia hän alkoi kirjoittaa päiväkirjoja. Sotauutisten rinnalla Lindgren kertoo perheensä arjesta, aviokriisistä ja yksinäisyydestään sekä kirjailijanuransa ensiaskeleista.

 

 

 

 

 

 

 

 

Rywka Lipszyc; Ghettopäiväkirja: nuoren tytön elämää Lodzin ghetossa

Puna-armeijan naislääkäri löysi nuhjuisen päiväkirjan Auschwitzin tuhkista vuonna 1945 ja vei sen mukanaan Omskiin. Vasta vuonna 2008 hänen perillisensä antoivat sen tutkittavaksi Kaliforniassa. Päiväkirja on löytö; teinityttö Rywka Lipszycin kovan arjen kuvausta puolen vuoden ajanjaksolta 194344. Sitä varjostaa sodan ja ympärillä luhistuvan juutalaisyhteisön silmitön kauhu, tappava nälkä, pois viemisen pelko ja väkivallan jatkuva läsnäolo. Mutta teinin elämänjano vuosia jatkuneen kärsimyksen keskellä ei sammu. Kirja sisältää Rywkan päiväkirja sellaisenaan puolan kielestä suomennettuna. Runsas kuvitus mm. Lódzin ghetosta ja runsas tieto-osuus sijoittavat tytön tarinan juutalaisten kansanmurhan historiaan. Rywka vietiin keskitysleirille, mutta mitä hänelle ja niille, joista hän kirjoitti, lopulta tapahtui?